Imatran seurakunnan arkkualba |
|
  |
|
|
|
Arkkupeitteen historiaa
Arkkupeitteet eli arkkualbat ovat olleet käytössä jo 1100-luvulla ja nyt uudelleen yleistymässä. Peitteellä on monia eri nimityksiä kuten arkkuliina, arkkualba, arkunpeite, arkkuvaate.
Suomessa vainajan peitteenä käytettiin tavallisimmin jotakin kodin tekstiiliä kuten nurin päin käännettyä ryijyä tai raanua lähdettäessä kuljettamaan arkkua kirkolle. Matkalla suojana olleen peitteen tilalle levitettiin kirkolla arkkupeite, jos sellainen oli käytettävissä. Peite kuului joko kirkolle tai vainajan kodille. Erillisen arkkupeitteen käyttö on ollut Suomessa yleinen tapa, mutta se on viime vuosikymmeninä jäänyt monin paikoin pois. Teollisesti valmistetut arkut tekivät erillisen arkkupeitteen tarpeettomaksi, mutta nykyään sitä on alettu käyttää uudelleen.
Imatran seurakunnan arkkualba eli arkkupeite, ”Elämän virta”
Materiaali villasekoitekangasta, koko 180 x 300 senttimetriä.
Arkkupeite kuvaa elämän virtaa alusta (Alfa) loppuun (Omega). Ruusu keskellä kertoo elämän kauneudesta tai sen voi ajatella symboloivan kuolemassa saavutettua täyttymystä.
Arkkualban käyttö
Arkkualbaa käytetään pääasiassa tuhkaussiunauksissa, mutta sitä voidaan käyttää tietyin edellytyksin myös arkkusiunauksissa.
Alba laitetaan arkun päälle ennen saattoväen saapumista. Alban käsittelyyn tarvitaan aina kaksi ihmistä. Vahtimestarin lisäksi tarvitaan yksi omainen avustajaksi. Alba nostetaan seinältä ja se asetetaan arkun päälle. Tilaisuuden päätyttyä se laitetaan takaisin telineeseensä. Lisäksi alban päälle tulee hiekkaliina, jolle pappi tekee siunaustilaisuudessa hiekalla ristin.
Alban päälle ei voi laittaa mitään kukkia, ei edes arkun koristetta. Kukkatervehdykset lasketaan arkun vierellä oleville kukkatelineille. Albaa ei voi viedä ulos, joten arkkusiunauksissa vahtimestari ja omaiset poistavat sen arkun päältä ennen haudalle lähtöä.
Alban käytöstä on sovittava etukäteen toimitusta varattaessa seurakunnan kirkkoherranvirastosta,
puh. (05) 682 7211. Avoinna ma-ke klo 9-15, to klo 9-18, pe klo 9-14, puhelinpalvelu klo 9 alkaen.
Tarvittaessa voi ottaa yhteyttä myös siunauskappelin vahtimestariin.
<< Takaisin edelliselle sivulle